Developed by

Palovammat

By Bjarne Lühr Hansen PhD, MD and Philipp Skafte-Holm MD, Mentor Institute

Palovamma on tavallinen tapaturma. Puolet palovammoista sattuu keittiössä, kun päälle kaatuu kiehuvaa vettä, kahvia tai kuumaa ruokaa tai kun polttaa itsensä hellan ääressä. Toinen suuri palovammojen aiheuttaja on avotuli.

Palovamman aikaansaamiseksi ei tarvita kovinkaan korkeaa lämpötilaa. +54-asteinen vesi aiheuttaa vakavan palovamman 30 sekunnissa, ja +44-asteinenkin vesi voi aiheuttaa palovamman, mikäli veden kanssa on kosketuksissa pitemmän aikaa.

Palovammat jaetaan vakavuusasteisiin seuraavasti:

Ensimmäisen asteen palovamma
Vain ihon ylin kerros on palanut. Seurauksena on ihon punoitus ja kirvelevä kipu. Hyvänä esimerkkinä on auringon polttama iho.

Toisen asteen palovamma
Ulottuu syvemmälle kudoksiin. Iho on kivulias, punoittava ja turvonnut. Ihon pinnalle muodostuu rakkuloita. Rakkulat ovat nesteentäyttämiä, ihonalaisia onkaloita, jotka aiheuttavat kuplimista iholla. Toisen asteen palovamman aiheuttaa esimerkiksi kuuma vesi, kahvi tai tee.

Kolmannen asteen palovamma
Ulottuu ihon alle lihaksiin ja rasvakerroksiin. Rakkuloita ja punoitusta ei ole, mutta iholla on valkoinen tai ruskea rupikerros, joka peittää syvän haavan. Kipua ei tunnu, koska hermot ovat tuhoutuneet. Avotuli tai kiehuva neste on kolmannen asteen palovamman tavallisin aiheuttaja.

Ensimmäisen asteen palovamma ei aiheuta pysyviä vahinkoja. Parin päivän kirvelyn jälkeen iho on jälleen entisellään. Toisen asteen palovamma paranee 2–3 viikossa riippuen palovamman laajuudesta ja syvyydestä. Lievä toisen asteen palovamma ei jätä arpea, mutta vakava toisen asteen palovamma jättää arven. Kolmannen asteen palovamma ei parane, vaan vaatii ihonsiirron. Ilman ihonsiirtoa haava umpeutuu jättäen jälkeensä pahan arpikerroksen.

Lääkitys

Voit ottaa kipulääkettä (esim. yhden gramman parasetamolia) 3-4 kertaa päivässä kipujen lieventämiseen.

Kotihoito

Huuhtele palovammaa aina kylmällä vedellä vähintään tunnin ajan. Tunti ei välttämättä ole riittävän pitkä aika, vaan palanutta kohtaa on huuhdeltava, kunnes kipu on poissa. On tavallista, että kipu tuntuu loppuneen palaneen kohdan ollessa veden alla, mutta tulee takaisin heti, kun huuhtelu lopetetaan.

Huuhtelua on jatkettava, kunnes kipu on kokonaan poissa. Jos kyseessä on käsi tai jalka, on helpointa laittaa palanut jäsen kylmällä vedellä täytettyyn astiaan. Muussa tapauksessa on parasta seistä suihkun alla tai asettaa kylmä kääre palaneeseen kohtaan. Mikäli palovamma on niin laaja tai syvä, että päätät mennä lääkäriin, palanut kohta on pidettävä kylmänä koko matkan ajan. Myös merivesi sopii tähän tarkoitukseen. Peitä palanut kohta siteellä huuhtelemisen jälkeen.

Ota yhteyttä lääkäriin huomenna

Jos palamisen jälkeisinä päivinä esiintyy punoitusta, kuumotusta, turvotusta ja arkuutta, mikä voi olla merkki tulehduksesta. Jos et ole varma, onko sinulla voimassa oleva jäykkäkouristus. Jäykkäkouristusrokotus on annettava 24 tunnin kuluessa tapaturman sattumisesta.

Ota heti yhteyttä lääkäriin

Jos palovamma on laaja, jos iholla on suuria rakkuloita tai jos iho on rikkoutunut, eli kaikissa toisen ja kolmannen asteen palovammatapauksissa.